maanantai 6. tammikuuta 2014

Pysäyttäkää painokoneet! Tasokas kotimainen musaromaani julkaistu!


Jos et ole oikein lukuihmisiä, mutta jos olet vähääkään viettänyt 90-lukuasi suomalaisen metallimusiikin parissa, niin nyt olisi hyvä aloittaa. Parhaiten Sentenced-kitaristina tunnetun Sami Lopakan esikoisromaani Marras (Like) on nimittäin kiinnostavin ”fiktiivinen” musakirja Suomessa vuosikausiin. Kuvitteellinen on syytä sujauttaa lainausmerkkeihin, sillä niin tutunoloista toimintaa tämä kirjassa esiintyvä, viimeistä Euroopan-kiertuettaan tekevä bändi harjoittaa.

Kun ensi kertaa oli liikkeelä tieto, että Lopakka on kirjoittamassa kirjaa sain käsityksen, että kyseessä olisi faktapohjainen muisteluteos. Kun Marras tempaisi maailmanlopuntunnelmiinsa mukaan samantien, on helppo olla valitusta tyylilajista tyytyväinen. Miten sellaisesta kaaoksesta mukana ollut poimisi olennaisimmat faktatiedot ja mitä nekin olisivat? Tämän kirjan yksi suurimmista ansioista on nimenomaan se, että siinä musiikillinen viitekehys jätetään omalle paikallaan vain raameiksi eikä sorruta turruttamaan lukijaa tässä yhteydessä toissijaisilla musa-anekdooteilla. Tässä kirjassa, ja uskallan veikata, että myös siinä kerrottavassa yhtyeessä oli kyse enemmänkin ystävyydestä ja vaivihkaa työksi muuttuneesta harrastuksesta. Tämä siis väheksymättä yhtään Sentencedin saavutuksia. Vaikea se on väheksyäkään, kun yhtye oli henkilökohtaisesti vuosia itselle tärkein suomimetallibändi.



Marras on vähän helvetin kaukana mistään buddy-romaanista, jossa kaverukset pitävät raitilla hauskaa. Ennen kirjassa kuvailtavia tapahtumia hauskuuttelut ovat loppuneet ja jäljellä on vain ryminällä käsiin leviävä bändi ja sen jäsenten elämä. Fiktio on siksikin ainoa vaihtoehto, että vaikka kuinka kirjoittaja korostaisikin kyseessä olevan kuvitteellinen teos, kaikki kirjailijan menneisyydestä vähääkään tietävät mistä ja kenestä on kulloinkin kyse. Edes viitteellistä oikeiden henkilöiden suojelemista on pakko harrastaa.

Itselleni Marras on tietysti äärimmäinen kiinnostava ja tärkeä kirja jo pelkän aiheensa puolesta, mutta on syytä korostaa, että Lopakan esikoisromaani kyllä kantaa ilman valmiiksi annettuja tasoituspisteitä. Kieli on pohjoissuomalaisessa lakonisuudessaan herkullista ja jo Sentencedin teksteissä läsnäoleva nihilismi on nytkin kantava voima. Saa sitten nähdä kuinka aiheesta vähemmän tietävät pitävät kiertueen itsetuhoisia bakkanaaleja epäuskottavina, mutta juuri väistämätöntä loppua kohti menevän tarinan välietappeina ne toimivat hyvin. Ja tottakai ne jollain makaaberilla tavalla ovat myös hauskoja, vaikka todellisuudessa niistä on nauru ollut kaukana. Vain kiertuekaupunkien nähtävyyskuvaukset ovat hieman paperinmakuisia ja irrallisia. Viime vuosilta ei tulekaan mieleen muuta yhtä laatuisaa musiikkiaiheista romaania kuin Jaska Filppulan Me ei oltu valtaosaa.

Musanörteille Marras on luonnollisesti pakkohankinta, mutta jotenkin siihen soisi tarttuvan myös niiden, jotka pitävät rokkihommia jotenkin vähempiarvoisia töinä. Kiertuearjen tyly kuvaus pakottaa miettimään millaisissa olosuhteissa sitä suomalaista kulttuurivientiä on aikoinaan – ja varmasti yhäkin – harrastettu.