torstai 26. joulukuuta 2013

NICOLAS KIVILINNA: Korkeakulttuurista Kasevaan


Jos tämä kirjoitus julkaistaisiin jollain muulla foorumilla kuin virkaheitto musiikkijournalistin blogissa, niin ennakkosensuuri olisi hyökännyt väliin, kun jo toisen kerran pureudutaan lähipiiriin kuuluvan Joteskii Groteskii -yhtiön julkaisuun. Mutta minkäs teet, kun käsillä on suuren vaikutuksen tehnyt, ihanan kotikutoinen musiikkiesitys.

Konsepti on itsevarmuudessaan loistava. Säveltää nyt seiskatuumaiselle neljä kappaletta Eino Leinon tekstejä uudestaan, kun kansallistaiteilija Loiri on tehnyt kokonaisen levysarjan aiheesta ja päässyt samalla eroon pelkästä humpuukimaakarin tittelistä. Maine joka on kantanut artistin viihdetöistä ja henkilökohtaisesta pöljäilyistä huolimatta kymmeniä vuosia. Totuus on kuitenkin se, että tämän kirjoituksen aiheena oleva Nicolas Kivilinna ei ollut edes tietoinen näistä julkaisuista. Sitäkin joku voi pitää pöyristyttävänä. Mutta kuten tiedämme, oikeasti kestäviä elämyksiä (jos nyt yritetään välttää sitä taide -sanan käyttöä) syntyy useimmiten vain silloin, kun artisti itse kokee luovansa jotain uutta ja omaa ympäristöstä huolimatta. Ja tässä on käynyt juuri niin.

Kansien niukasta informaatiosta päätellen nuoriherra Kivilinna on tehnyt kaiken alusta loppuun itse, vaikka yhtyekin proggiksen ympärillä ymmärtääkseni on. Oli miten oli, kuulostaa häkellyttävältä kuinka rikkaita sovituksia lauluille on tehty. Mä metsän polkua kuljen -kappaleen torvisovitus vetää täysin jalat alta, kun levyn äänimaailma on muuten niin lyyrinen ja vahvasti pelkän laulun ja kielisoitinten varassa. Silti näistä kappaleista ei puutu mitään, vaan runojen soljuvuutta on pikemminkin alleviivattu musiikin siitä yhtään jäämättä taka-alalle. Ihan tuulesta temmattu ei todellakaan ole levyn masteroineen Jarno Alhon kommentti, kuinka tämä kuulostaa aivan kuin Kasevan demolta. Tulkitsen sen kehuksi. 



Parasta tässä Eino Leino -seiskatuumaisessa on se, kuinka irrallaan se tuntuu olevan tätä hetkeä ympäröivästä musiikki-ilmastosta. Tässä ei ole rahtustakaan indie-uskottavuutta, kulttuuripiirien arvokkuutta tai iskelmällistä kansallistunnetta, vain neljä raitaa puhdasta, kaunista laulelmaa. Musiikkia aidoimmillaan, tekisi mieli sanoa.

Eikä Kivilinnan päätä tunnu palelevan, vaikka startissa lähdettiin suomalaisen kulttuurin huipulta. Tulossa on kuulemma vielä Lauri Viidan ja Uuno Kailaan teksteihin sovitettuja lauluja.