perjantai 18. lokakuuta 2013

Fanipoika muistelee



Suosikkiyhtyeeni Radiopuhelimet julkaisi 13. albuminsa Ei kenenkään maa reilu kuukausi sitten. Vaikka en ole kaikista yhtyeen levyistä pitänyt yhtä paljon, niin eipä tullut yllätyksenä, että tälläkin kertaa innostuksen puna levisi taas poskille. Eikä se johtunut vain avauskappale Tommin pornolehtien kuumottavasta tekstistä.

Suhteeni Radiopuhelimiin on ollut pitkä ja monella tapaa läheinen, että piti oikein ruveta muistelemaan mitä kaikkea onkaan yhdessä tullut koettua. Tai me mitään yhdessä olla koettu, minä olen fanipoika, joka ei turhaan esikuviaan lähesty. Olen tehnyt Soundiin viimeisen viidentoista vuoden aikana lukemattomia haastatteluita – monesti ihan oikeastikin tunnetuista artisteista – mutta vain kahta jututettavaa olen jännittänyt. Social Distortionin äkkipikaisen coolia Mike Nessiä ja Radiopuhelimien Jarno Mällistä. Kumpaakaan en luonnollisesti tunne henkilökohtaisesti eikä Mällisen puhelinhaastattelussa ollut mitään pelättävää, mutta ainakin se kertoo kitaristi-biisintekijän persoonan herättämästä pelonsekaisesta kunnioituksesta. Miehen tekemillä teksteilläkin lienee oma osuutensa tällaisen mielikuvan syntyyn. Haastatteluhetkellä Radiopuhelimet ei vielä nauttinut nykyisenkaltaista median arvostusta, joten itse artikkeli jäi julkaisematta, mutta muistan kuinka olin haltioissani siitä kuinka värikkäitä juttuja Mälliseltä irtosi. Myönnän että useasti toistamani slogan ”Saksassa on maailman suurimmat huonon musiikin markkinat” on peräisin juuri Mälliseltä.

Luulen myös että olen menettänyt yhden työpaikan Radiopuhelimien fanittamisen seurauksena. Olin päässyt joskus nuorena poikana työhaastatteluun levykauppaan ja vieläpä toiselle kierrokselle, josta lopullinen onnekas hommaan poimittiin. Yhtiön tunnettu moguli sitten kyseli leppoisasti niitä näitä, esimerkiksi päällisin puolin viattoman kysymyksen omasta musiikkimaustani. Koska jo silloin ylpeys esti vastaamasta olevani musiikillisesti kaikkiruokainen, ajattelin rehellisesti sanoa, että juuri nyt olen kuunnellut paljon Sweetheartia ja Radiopuhelimia. Se tuskin on toivottu vastaus, kun yleislevykauppaan etsitään laaja-alaista musiikkihemmoa. Eivät auenneet siis levytaivaan ovet. Levykauppaan pääsin toki töihin myöhemmin. Mutta se on taas tarina erikseen.

Sweetheart ja Radiopuhelimet liittyvät muutenkin läheisesti yhteen juuri tuossa vaiheessa. Molempien intensiivistä tylytystä tuli tuolloin luukutettua huolella. Tuolta ajalta Puhelimien Maasäteilyä -albumi (1995) on jäänyt yhdeksi kaikkien aikojen suosikkilevykseni. Samaan aikaan ajoittuu VHS-nauhallekin tallentunut säpäkkä esiintyminen Jyrki-ohjelmassa, jossa sensori oli tahallaan tai tahtomattaan napsaissut kirjaimen pois Haluan naida tyttöystävääsi -rallista. Ja jos joskus tulisi ehdoton pakko valita joku suosikkihaastattelu mistä tahansa musiikkimediasta, niin varteenotettavin ehdokas on Mutiny! kutosessa julkaistu Sweetheartin (joka sivumennen sanoen jäi kiusallisen aliarvostetuksi yhtyeeksi) ja Radiopuhelimien hervoton mutta asioiden ytimeen yltyvä yhteishaastattelu.

Radiopuhelimien keikoilla olen hajoittanut silmälasini, ottanut taka-askelia J.A. Mäen rynniessä kohti, ihmetellyt paidattoman Jyrki Raatikaisen maanista tuijotusta ja nauttinut siitä huumaavasta energiasta, jota bändi livenä välittää. On hyvinkin todennäköistä, että juuri Radiopuhelimet on useimmin keikalla näkemäni yhtye. Ja vielä se jaksaa sytyttää. Akustinen esiintyminen Tampereen Pakkahuoneella viime syyskuussa oli sykähdyttävä osoitus siitä, että bändin aika ei tosiaan vielä ole ohi. Jousisoittajilla ja kahdella saksofonilla tuunattu iso kokoonpano toi sovituksiin hienoa lisäulottuvuutta ja etenkin puhaltimien raisu tuuttaus veti lopputulosta entisestään yhtyeen rakastaman jazzin suuntaan. Suuntaan, josta en ikimaailmassa olisi kuvitellut pitäväni.

Radiopuhelimet, hieno yhtye.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti